Kiitos yhteisestä matkasta

Olemme Suomi100-blogissamme halunneet viedä Teidät matkalle Lappiin ja sen tiestölle kertoen 40 kirjoituksessa ajankohtaisista aiheista myös menneitä muistellen. Muistimme myös pysähtyä ihailemaan kauniita lappilaisia tiemaisemia ja tienvarsitaidetta sekä tien vierustojen eläimiä. Toki maakuntaeläimemme poro oli usein myös tiellä ja siksipä kerroimme Porokellosta, uudesta mobiilisovelluksesta, joka varoittaa autoilijoita tiellä olevista poroista.

Kuva: Jutta Kaisanlahti

Kerroimme tiestön historiasta ja kuljimme Pumpulitiellä, museoteillä ja -silloilla sekä pohjoisimman Lapin polkuteillä. Muistelimme hullujussia, lossien ja liikennemerkkien historiaa ja toteutumattomia tiesuunnitelmia, Lapin teiden ja siltojen rakentamisen vaiheita sekä Lapin matkailun alkutaivalta. Vierailimme Simonkylän upeassa miljöössä, Tervolan 150-vuotisjuhlassa, Suvannon kylässä ja tiedekeskus Arktikumissa sekä kansallismaisemassa Saanalla ja Pallaksella.

Esittelimme kirjoituksissamme myös tämän päivän ilmiöitä. Kirjoitimme digiajasta tienpidossa, tiesääasemista ja kelikameroista, jättirekkojen liikennöinnistä, tiestötietojen hyödyntämisestä ja etänä tehtävästä tien rakentamisen laadunvalvonnasta sekä liikennemäärien kasvun haasteista Lapin tiestölle.

Kaiken kaikkiaan voi todeta, että monenlaista asiaa, tapahtumaa, maisemaa ja kiinnostuksen kohdetta liittyy Lapin tiestön vuosisataan. Etenkin kun pystyimme esittelemään vain murto-osan siitä, mitä olisi ollut kerrottavana. Kiitos, kun olitte mukana matkallamme Lapin tiestöllä tänä Suomen juhlavuotena.

Luit juuri viimeisen Suomi100-blogikirjoituksemme. Toivotamme turvallisia matkoja Lapin tiestöllä, olkaa tarkkaavaisia liikenteessä mutta pysähtykää joskus ihailemaan myös kaunista lappilaista tiemaisemaa.

Osa blogin kirjoittajista yhteispotretissa. Kuva: Eeva-Kaarina Yrjänheikki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s